Maailmanpolitiikassa hullu vuosi seuraa toistaan. Sodat ja väkivaltaiset kriisit leimaavat vuotta 2026 niin kuin edellistäkin – Ukrainassa, Lähi-Idässä, Sudanissa, Iranissa, Venezuelassa ja niin edelleen. Autoritaariset, yksinvaltaan ja voimankäyttöön nojaavat tyrannimaiset johtajat pallomme eri puolilla aiheuttavat tuhoa ja epävakautta.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan tulee helmikuussa kestäneeksi neljä vuotta, eikä Putinin Venäjää ole saatu todellisiin aselepo- ja rauhanneuvotteluihin. Se uskoo edelleen voittavansa sotimalla, kohdistamalla iskuja yhä enemmän Ukrainan siviiliväestöön, energian tuotantoon ja jakeluun. Lännen pakotteet Venäjää vastaan vuotavat valitettavan laajasti. Yhdysvaltain kongressissa valmisteltua rajusti tehokkaampien sanktioiden pakettia presidentti Trump ei ole ottanut käyttöön.
Euroopan ryhdistäytymiselle sekä Ukrainan tukemisessa että rauhantunnustelujen vauhdittamisessa on yhdestoista hetki. Ratkaisuja ei voida jättää ailahtelevan Trumpin ja häikäilemättömän Putinin kahdenvälisten keskustelujen varaan, vaan Ukrainan ja Euroopan vahvan edustuksen pitää olla täysillä mukana. USA:n vetoa on tarvittu, jotta saadaan vääntövoimaa Venäjän taivuttamiseksi, mutta oikeudenmukaisen rauhan tavoitteluun ei pidä kytkeä yksipuolisia amerikkalaisen edun diilejä.
Tulitauon tai aselevon jälkeisistä Ukrainan turvallisuuden takeista päästiin loppiaisena eteenpäin halukkaiden koalition maiden kesken. Haluttoman Venäjän julkiset kannanotot uhoavat edelleen koko Donbassin valtaamisesta ja Ukrainan itsemääräämisoikeuden jyrkistä rajoituksista. Vaikeimmat asiat noin 20 kohdan rauhansuunnitelmasta jumittavat, mutta valmistautua täytyy myös yllättävään etenemiseen.
Palestiinan rauhanohjelma odottaa toimeenpanoaan. Hamasia ei ole riisuttu aseista, Israelin armeija ei ole vetäytynyt suunnitelman mukaisesti Gazasta, kansainvälisiä turvallisuusjoukkoja alueelle ei ole muodostettu. Kuolonuhreja ja kärsimystä kertyy edelleen, vaikka humanitaarista apua on päästy pitkän saarron jälkeen toimittamaan perille.
Syyriassa turvallisuustilannetta pidettiin jo lohdullisena, mutta tuoreet taistelut Aleppossa kertovat jännitteiden vielä vaativan purkamista. Kansallisessa sovintoprosessissa eri väestöryhmien kesken on kuitenkin edistytty. Syyrian hirmuvaltias karkoitettiin. Iranissa äärivanhoillinen uskonnollisten johtajien ylivalta ja vallankumouskaartin väkivaltakoneisto jatkaa kansalaisten kurittamista. Kansa on kaduilla, mikä voi johtaa vuosikymmenen takaisen arabikevään kaltaiseen ”persialaiskevääseen” sortovallan kaatamiseksi.
Epävarmuutta on ruokittu myös maailmantaloudessa. Trumpin käynnistämä kovien tullien politiikka on omaperäinen kauppasodan muoto, joka murentaa vakiintuneita pelisääntöjä. EU on jäänyt turhan yksinäiseksi sääntöperäisen globaalin kaupan edistämisessä.
Suomen taloutta maantieteellinen asemamme Venäjän naapurina on selvästi heikentänyt jo vuodesta 2008 lähtien. Se on näkynyt investointien vähäisyytenä, suorina menetyksinä yritystemme Venäjän toiminnoissa ja varoissa, vertailumaita heikompina kasvulukuina ja itäisten markkinoiden kasvupotentiaalin katoamisena. Syrjäiselle maalle epävakaus on vielä pahempaa myrkkyä kuin suotuisammin sijaitseville.
Suomen etu vaatii aktiivista vakauspolitiikkaa sekä kansallisesti talouden ja työllisyyden kohentamiseksi että kansainvälisesti rauhan, kehityksen ja oikeudenmukaisen yhteistyön puolesta.
Julkaistu 16.1.2026 Hämeen Sanomissa mielipidekirjoituksena
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.