Kuluneella viikolla Suomi osallistui Vilnassa ensi kerran täysivaltaisena jäsenenä Pohjois-Atlantin puolustusliiton NATOn huippukokoukseen. Maamme turvallisuuden kannalta keskeiset linjapäätökset siellä osuivat kohdalleen: liittokunnan todellisen puolustuskyvyn vahvistaminen erityisesti idässä ja pohjoisessa, Ruotsin jäsenyyden varmistuminen lähitulevaisuudessa ja Ukrainan sotilaallis-taloudellisen tuen jatkon sekä jäsenyyspolun viitoittaminen.

Suomi ehtii mukaan täysipainoisesti NATOn uusien alueellisten puolustussuunnitelmien laatimiseen. Pohjoisessa ja Itämeren alueella suunnittelussa on eniten paikattavaa ja asetelmien muutosta. 1300 kilometriä NATOlle uutta itärajaa, Suomen ja Ruotsin maa-alueet, Itämeren alueen turvallisuustilanteen dramaattinen muutos samoin kuin arktisen alueen strategisen merkityksen kasvu vaativat vahvoja turvallisuuspanostuksia arvaamattoman ja aggressiivisen Venäjän naapurissa.

Suomi ja Ruotsi ovat aloittaneet Yhdysvaltojen kanssa neuvottelut bilateraalisista puolustussopimuksista samaan tapaan mitä Norja on toteuttanut jo sopimukseksi asti. Kysymys on monentasoisista järjestelyistä, joilla varmistetaan kyky sovittaa yhteen ja vastaanottaa tarvittaessa mittavaakin sotilaallista tukea. Ruotsia kaivataan mukaan myös liittokuntaan mahdollisimman pian, jotta koko Pohjolan puolustusratkaisut saadaan kohdalleen.

Tätä torstaina kirjoitettaessa viikon toinen tähtihetki USA:n presidentti Joe Bidenin Suomen vierailu on vasta käynnistymässä. Vierailu kytkeytyi viiden pohjoismaan ja Yhdysvaltojen jo presidentti Obaman kaudella aloitettuun ”kahdenväliseen” poliittisen johdon kanssakäymiseen. Toki Suomen liputtaminen uutena Pohjois-Atlantin liiton jäsenenä oli osaltaan perusteena kokouksen järjestämiseen juuri Helsingissä.

Kansainvälisiä Suomen ja presidentti Niinistön tähtihetkiä on nävertänyt maan nykyisen halllituksen piehtarointi vanhojen ja uudempien rasististen tai muutoin loukkaavien sitaattien kanssa. Ensin tapaus Junnila, sitten useamman ministerin sometilien siivousoperaatioita ja toistaiseksi viimeisimpänä pääministerin sijaisen, valtiovarainministeri Riikka Purran kolmivaiheiset katumusharjoitukset lukuisien vihaa uhkuvien tekstiensä suhteen.

Orpon oikeistokonservatiivisen hallituksen asenneongelmia kuvaa ehkä parhaiten se, että jo kahdesti jämäköitymiseen on tarvittu tasavallan presidentin puuttumista – arvo-ohjausta sekä äärioikeistolaisuuden että rasismin tuomitsemiseen. Unilukkarin roolia on pitänyt ottaa myös arkkipiispa Tapio Luoman muistuttamalla, että rasismi on aina myös syntiä.

Ministerit joutuvat varautumaan siihen, että kansainvälisissä yhteyksissä niin politiikan kuin kaupan tai vienninkin tapaamisissa vakuuttavasti irtisanoudutaan rasismista ja syrjinnästä. Eipä tällaista Suomi-kuvan häpeänurkkaa olisi kaivattu tilanteessa, jossa Sanna Marinin hallituksen ja presidentti Niinistön voimin maamme edelläkävijän rooli monilla sektoreilla ynnä sen myötä positiivinen julkisuuskuva oli kirkastunut.

On hyvä, että pääministeri Orpo ja koko hallitus on luvannut syysistuntokauden aluksi tiedonannon ihmisoikeus- ja syrjimättömyyspolitiikastaan. Se päättyy äänestykseen luottamuksesta. Tehokas katuminen edellyttää, että sanat merkitsevät myös tekoja. Hallitusohjelman monet syrjivät ja eriarvoistavat kohdat on kirjoitettava uusiksi.

Kirjoitus on julkaistu Hämeen Sanomissa 15.7.2023