Suomen palkkatasa-arvo loittonee edelleen horisonttiin

Johannes Koskinen

Äitini oli syntynyt vuonna 1922 eli samana vuonna, jolloin säädettiin lailla ettei naimisissa oleva nainen enää tarvinnut aviomiehen suostumusta solmiessaan työsopimuksen. 40 vuotta myöhemmin eli vuonna 1962 Suomi ratifioi Kansainvälisen työjärjestön ILO:n samapalkkaisuussopimuksen. Vähitellen sillä vuosikymmenellä luovuttiin työ- ja virkaehtosopimuksissa naisten ja miesten erillisistä palkkataulukoista.

Vuosikymmenten työllä miesten ja naisten palkkaerot ovat kaventuneet vitkaan. Vuonna 1985 naisen palkka Suomessa oli keskimäärin 79,5 prosenttia miehen säännöllisen työajan palkasta. Sieltä saakka on totuttu puhumaan, että naisen markka on 80 penniä ja valitettavasti euroaikanakin euro vain reilut 80 senttiä.

Viime viikolla 4.11. STTK ja muutkin palkansaajajärjestöt viettivät naisten palkkapäivää, kun vuodesta oli kulunut samat 84,3 prosenttia kuin naisten palkka nykyisin on miesten palkasta. Tällä ripeydellä palkkaero umpeutuisi tasaisen vauhdin taulukolla vuonna 2100.

Vaikka samasta työstä maksetaan sama palkka työsopimuslain, tasa-arvolain ja kansainvälisten sopimusten mukaisesti, sukupuolten välille jää palkkaeroa johtuen esimerkiksi naisvaltaisten alojen heikommasta palkkatasosta, naisten keskimäärin lyhemmistä työurista ja kehnommasta asemasta työmarkkinoilla. Näihin syihin puuttumalla saadaan tasa-arvotyöhön vauhtia.

Työpaikkatasolla tasa-arvosuunnitelmat ja erityisesti niihin liittyvät palkkakartoitukset voivat tehokkaasti edistää työelämän ja palkkauksen tasa-arvoa. Työ- ja virkaehtosopimuksissa erilaiset solidaariset tavat kohdentaa palkankorotuksia voimakkaammin matalapalkkaisiin ja tasa-arvoeriin ovat tarpeen. Palkkausjärjestelmissä on esimerkiksi lisättävä naisvaltaisilla aloilla tulos- ja bonuspalkkioita sekä toteutettava samapalkkaisuusohjelmia.

Tytöt ja naiset murtautuvat moniin aiemmin miesvaltaisiin tehtäviin, mutta edelleen suomalaisen työelämän piirteenä on voimakas segregaatio eli jako miesten ja naisten töihin. Tätä eriytymistä pitää purkaa, muuttaa asenteita ja tukea naisten työuralla etenemistä.

Työn ja perhe-elämän parempi yhteensovittaminen, joustavammat työaikajärjestelyt ja perhevapaiden tasaisempi jako ovat tärkeitä keinoja luoda yhdenvertaisempia uramahdollisuuksia – tietysti sen ohella että samalla tuetaan lasten ja perheiden hyvinvointia. Laadukas ja turvallinen varhaiskasvatus on myös tasa-arvokehityksen kannalta välttämätön kunnallinen palvelu.

Myrkkyä palkkatasa-arvon tavoittelulle merkitsisivät Orpon hallituksen monet työelämän huononnusehdotukset. Erityisesti pyrkimys sitoa palkankorotusten enimmäistaso miesvaltaisten vientialojen palkkaratkaisuihin typistämällä valtakunnansovittelijan sovittelumahdollisuudet synkistäisi näkymät. Painavan syyn poistaminen irtisanomisen edellytyksistä sekä määräaikaisten työsopimusten käytön laajentaminen kylväisivät epävarmuutta ja eriarvoisuutta. Ei näin!

Julkaistu Itä-Hämeessä 9.11.2023

Kommentit

Jätä kommentti