Venäjän raaka hyökkäyssota Ukrainaan järkytti myös pohjoisen Euroopan vuosikymmeniä vakaaksi luonnehdittua turvallisuustilannetta. Tanska, Norja ja Islanti ovat kuuluneet Pohjois-Atlantin puolustusliitto Natoon, Suomi ja Ruotsi pysytelleet sotilaallisesti liittoutumattomina mutta 90-luvulta lähtien partnereina tiivistyvässä rauhankumppanuusohjelmassa.
Jäsenmaita velvoittava mutta kunkin omin päätöksin toteutuva kollektiivinen puolustus on ollut Naton perustehtävä perustamisestaan alkaen, vaikka kylmän sodan päättymisen jälkeen kansainvälinen kriisinhallinta varsinaisen sopimusalueen ulkopuolella ja monitahoisen kumppanuustoiminnan kehittäminen painottivat liittokunnan toimintaa toisaalle.
Euroopan unionin perussopimuksen 42.7 artikla eli ns. turvatakuulauseke sitoo periaatteessa EU:n jäsenmaita vastaavasti auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta kaikin käytettävissään olevin keinoin. Erona on, että Natossa yhteiset esikunnat, puolustussuunnittelu ja harjoitukset ovat rakentaneet todellisen puolustusvalmiuden, mitä EU:ssa ei ole saatu aikaiseksi vaikka yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikka sinänsä on edennyt.
Totuimme kuuden vuosikymmenen aikana siihen, että välitöntä hyökkäysuhkaa Euroopan vakiintuneiden rajojen yli ei ole. ETYK-prosessi tätä käsitystä vielä vahvisti uusin kaikkien alueen valtioiden sitoumuksin. Kun Venäjä jyräsi yli kaikkien sopimusten ja kansainvälisen oikeuden velvoitteiden sotaretkelle Ukrainaan, tähän asti sotilasliittoihin kuulumattomat maat ovat joutuneet pikaisesti arvioimaan uusiksi turvallisuuspoliittisia ratkaisujaan.
Maantieteellinen sijainti suojaa Sveitsiä, Itävaltaa ja Irlantia eivätkä ne ole pakkoraossa. Suomelle pitkän itärajan kanssa ja Ruotsille Itämeren laajimman rannikon maana tilanne on toinen ja puolustusjärjestelyjen vahvistaminen hyökkäys- ja painostusuhan varalta on välttämätöntä. Suomen ja Ruotsin liittoutumattomuus palveli Itämeren alueen ja Pohjois-Euroopan vakautta hyvin niin kauan kuin kansainvälisten sopimusten pitävyyteen voitiin luottaa, mutta nyt on asemointi uudistettava.
Suomi ja Ruotsi ovat edenneet jo vuosia samantahtisesti kumppanuusyhteistyössä samoin kuin kahdenvälisessä turvallisuus- ja puolustusyhteistyössä. Sitä syvennetään edelleen, samoin kuin kaikkien pohjoismaiden Nordefco-puolustusyhteistyötä. Jäsenyys Natossa merkitsee melkoista loikkaa, mutta ei suinkaan täyskäännöstä.
Pohjois-Atlantin liittoon rakentuu entistä vahvempi pohjoinen siipi. Kaikki pohjoismaat olisivat mukana, omin kansallisin painotuksin. Suomea, Ruotsia ja Norjaa yhdistää esimerkiksi aktiivinen panostus rauhanvälitykseen, kestävään kehitykseen ja konfliktinratkaisuun, mitä puolustusliittoon kuuluminen ei Norjan esimerkkiin viitaten selvästikään rajoita.
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei muilta osin muuttuisi, koska meille Natoon liittyminen olisi korostetusti kansallisen puolustuksen vahvistamiseksi tarvittava ratkaisu. Se ei suuntaudu ketään vastaan eikä siinä ole lainkaan hyökkäyksellistä tai aggressiivista ulottuvuutta. Tätä vahvistaa se, ettei maahamme tuoda ydinaseita.
Suomi säilyy täysivaltaisena tasavaltana perustuslakimme 1 §:n mukaisesti. Ja Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi.
Johannes Koskinen
Julkaistu Itä-Häme -lehdessä 10.5.2022
Kommentit