Yhdeksän presidenttiehdokasta Sauli Niinistön seuraajaksi näyttävät ajattelevan melko yhdensuuntaisesti Suomen presidentin tehtävistä. Päällimmäisenä on ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtaminen yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.

Osa ehdokkaista haluaa korostaa presidentin omaa roolia, mutta tosiasiallisesti perustuslain edellyttämän yhteistoiminnan on oltava tiivistä ja presidentillä ja hallituksella on yhteinen valmistelukoneisto ministeriöiden alaisuudessa. Viime presidenttikausilla tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunnan yhteiskokous (ns. TP-Utva) on vakiintunut yhteisten kantojen linjaamisen pääfoorumiksi.

Vuoden 2012 perustuslain osauudistus vielä tähdensi saumattoman yhteistyön välttämättömyyttä. Jos presidentillä ja valtioneuvostolla olisi erimielisyyttä, eduskunta viime kädessä ratkaisisi Suomen kannan. Eduskunnan ja sen keskeisten valiokuntien tulee tämän vuoksi saada kattava informaatio ministeriöiden, lähinnä siis ulko- ja puolustusministeriöiden sekä valtioneuvoston kanslian kautta.

Jotkut kommentaattorit ovat ylikorostaneet Suomen Nato-jäsenyyden vaikutuksia päätöksentekojärjestelmään väittäen, että presidentin osallistuminen Naton huippukokouksiin Suomen edustajana nostaisi presidentin vallankäytön uudelle tasolle. Myös Natossa niin kuin muissa kansainvälisissä järjestöissä edustajamme eri tasoilla ovat tuon yhteisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen johtomme alaisuudessa, tulivatpa he sitten eri ministeriöistä, puolustusvoimista tai muista organisaatioista.

Presidenttiehdokkaista Li Andersson, Pekka Haavisto, Alexander Stubb ja Jutta Urpilainen ovat toimineet useampia vuosia TP-Utvan jäseninä. Haavisto ja Stubb ovat hoitaneet ulkoministerin tehtäviä, Olli Rehn ja Jutta Urpilainen siihen painoarvoltaan hyvinkin verrattavia Euroopan unionin komission jäsenen tehtäviä. Kokemusta ja näkemystäkin presidentin toimenkuvan ydinalueelta löytyy, vaikka sen arviointi tuntuu vaalipaneelien ja -tenttien päivänkohtaisuudessa jäävän turhan pieneen rooliin.

Kannattaa seurata, kuinka vahvasti ja uskottavasti ehdokkaat sitoutuvat rakentavaan yhteistyöhön Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamisessa, vaikka vaaliasetelma suosii presidentin oman vallan painottamista. Vastaavasti sisäpolitiikan puolella arvojohtamisesta puhuttaessa on tärkeää kuulla, miten luotettavasti ehdokkaat ottavat eri kansalais- ja intressiryhmät mukaan niin tyynen sään kuin myrskynkin kohdatessa.

Meillä on onneksi hyviä esimerkkejä kansakuntaa kokoavista johtajista menneiltä kausilta, toivottavasti ketju jatkuu. Jotta ketään ei jätetä.

Julkaistu Itä-Hämeessä 15.1.2024