Mitä järkeä särkeä sopimuspolitiikka?

Johannes Koskinen

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) oikeistohallitus väittää ajavansa työmarkkinoille pohjoismaista mallia. Missä ovat ehdotukset myötämääräämislaista, laajemmasta henkilöstön osallistumisesta yritysten hallintoon, tasapuolisemmasta työehtosopimusten tulkintaoikeudesta ja vahvemmasta työntekijöiden luottamushenkilöiden asemasta?

Ei, sellaisia ehdotuksia hallitusohjelmasta ei löydy, vaikka ne todella olisivat Ruotsin ja muiden pohjoismaiden sopimuskulttuuriin liittyviä ja toimiviksi havaittuja. Palkansaajajärjestöjen ehdottamat kohennukset on viskattu ö-mappiin ja annettu työnantajajärjestöjen sanella työelämätekstit.

Vuosikymmenet Suomessa on kyetty työmarkkinasopimuksin paitsi ratkomaan työsuhteiden ehtoja myös kehittämään monin tavoin työllisyyttä, työsuojelua, elinkeinoja, työttömyys- ja eläketurvaa. Sopimuspolitiikan särkemisessä ei tosiaankaan ole järkeä.

Elinkeinoelämälle läheinen Kauppalehtikin kirjoitti tiistaina (Soili Semkinan kolumni 26.9.): ”Pohjoismainen malli ei siis tarkoita, että vain yksi osapuoli joustaa”, ja: ”Työelämätutkija Norjasta tokaisi, että Suomi on poikkeus pohjoismaisesta mallista.”

Yksipuolisia heikennyshankkeita löytyy pitkä lista. Potkulaiksi on ristitty ehdotus siitä, että työntekijän irtisanomiseen riittäisi ”asiallisen ja painavan syyn” sijasta pelkkä ”asiallinen syy”. Pahimmillaan tämä merkitsisi läpi työelämän jatkuvaa koeaikaa, epävarmuutta työn jatkuvuudesta. Samaan suuntaan vaikut-
taisi hallitusohjelmassa määräaikaisuuksien helpottaminen. Vuoteen saakka määräaikainen työsopimus ei
vaatisi erityistä perustetta.

Yksilökohtaisen turvattomuuden lisäksi myös laajemmin henkilöstöä koskevaa epävarmuutta lisättäisiin lyhentämällä lomautuksen varoaikaa sekä kaventamalla tuotannollis-taloudellisista syistä irtisanottujen takaisinottovelvoitetta koskemaan vain yli 50 henkilön yrityksiä.

Koko työehtosopimusjärjestelmää Orpon-Purran hallitus rampauttaisi mahdollistamalla työehtosopimuksista poikkeamisen järjestäytymättömille yrityksille ja myös ilman työntekijäpuolen luottamusmiestä.


Tässä ei siis haeta sellaista tasapainoista paikallisen sopimisen avartamista, jota vuosikausia on alakohtaisesti toteutettu, vaan yksipuolista sopimusten yleissitovuuden murentamista.


Valtakunnallista työriitojen ratkaisemista ja sopimustoimintaa vaikeutettaisiin rajoittamalla valtakunnansovittelijan harkintavaltaa ja sovittelumahdollisuuksia. Hallitus sitoisi sovittelijan kädet niin sanottuun yleiseen linjaan ja siten estäisi korjauksia epäoikeudenmukaisiin eroihin palkkatasoissa. Esimerkiksi hoitoaloilla on tällainen kahlitsemispyrkimys syystäkin järkyttänyt tuoreiden kokemusten valossa.

Palkansaajille myönteisiä asioita hallitusohjelmassa on määrätietoisesti kaihdettu. Varmemmaksi vakuudeksi lakko-oikeutta halutaan rajoittaa tukilakkojen ja mielenosoitustoimien osalta sekä säätämällä henkilökohtaisesta lakkosakosta laittomaan lakkoon osallistuneille.


Työelämän tasapuolisesta ja yhteistoimintaa korostavasta kehittämisestä – perinteisestä pohjoismaisesta linjasta – ollaan kaukana. Työttömyys- ja sosiaaliturvan leikkaukset uhkaavat näiden lisäksi suoraan toimeentuloa ja taloudellista turvaa. Lapsikorotuksista vuorotteluvapaaseen ja aikuiskoulutustukeen, porvarihallituksen lahtipenkkiin on haalittu vuosikymmenten uudistustyön tuloksia

Kommentit

Jätä kommentti