Kansallisteatterissa pyörii edelleen Ensimmäinen tasavalta, upea dramatisointi Suomen tasavaltaisen hallitusmuodon synnystä ja sen järkyttäjistä. Ensimmäisen presidenttimme K. J. Ståhlbergin ansiokas rooli hallitusmuotomme isänä korostuu.

Kävin katsomassa esityksen samana iltana kun Petteri Orpo ilmoitti Kokoomuksen tähtäävän oikeistohallituksen muodostamiseen Perussuomalaisten, Ruotsalaisen kansanpuolueen ja Kristillisdemokraattien kanssa.

Ensimmäisellä tasavallalla poliittisessa historiassa tarkoitetaan vuosia 1919–1944 eli kesällä 1919 vahvistetun perustuslain, Suomen hallitusmuodon ensimmäisiä vuosikymmeniä. Sisällissodan traumat, oikeistolainen kapinointi ja suunnanhaku ulkopolitiikassa leimasivat kautta ennen suistumista synkkiin sotavuosiin.

Toinen tasavalta sotien jälkeisellä jälleenrakennuskaudella Paasikiven ja Kekkosen aikaan muutti sekä
sisäistä vallankäyttöä että ulkopolitiikan rakennuspuita. YYA-sopimus Neuvostoliiton kanssa ja aktiivinen puolueettomuuspolitiikka asemoi Suomen uudelleen.

Ståhlberg oli ensimmäisenä presidenttinä rajannut laajojen valtaoikeuksien käyttöä parlamentaarisemmaksi kuin lain kirjain mahdollisti. Toisessa tasavallassa varsinkin Urho Kekkonen otti toimeenpanovaltaa paljon laveammin, niin ulkopolitiikan johtajana kuin sisäisen politiikan operaattorina.

Mauno Koivisto palautti presidentin vallan ståhlbergiläisille linjoille ja osaltaan käynnisti vaiheittaisen valtiosäännön uudistamisen, joka johti uuteen vuoden 2000 perustuslakiin. Koiviston kaudella myös Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen nopeasti otettiin suunta Euroopan unionin jäseneksi.

Siirryttiinkö toisesta tasavallasta kolmanteen 1982 vai 1995, jää myöhemmässä historian kirjoituksessa
ratkaistavaksi. Käytännössä kuitenkin Koiviston ajasta alkaen Suomen hallitusjärjestelmä on ollut selvästi
parlamentaarinen eikä puolipresidentillinen, niin kuin toisen tasavallan ylintä vallanjakoa on luokiteltu.

Euroopan unionin jäsenyys muutti presidentin ja hallituksen välistä toimivallan tosiasiallista jakautumista. Pääministerin asema vahvistui, mutta samalla presidentin rooli tiivistyi ulko- ja turvallisuuspolitiikan johdossa. Saumaton yhteistoiminta on välttämätöntä.

Suomen siirtyminen Naton rauhankumppanista liittokunnan jäseneksi ei merkitse askelta neljänteen tasavaltaan. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruslinja säilyy, vaikka itsenäisyyttämme puolustetaan uusissa
rakenteissa.

Ståhlbergin hengessä on pidettävä huolta kansanvallan ja oikeusvaltion toimivuudesta, torjuttava ääriliikkeitä ja laittomuutta. Vappuna 2023 kaipuumme kohdistuu rauhaan ja tehokkaampaan kansainväliseen oikeusjärjestykseen.

Kirjoitus on julkaistu Itä-Häme -lehdessä 1.5.2023