Joulurauhaa ei kunnioitettu maailman lukuisissa kriisipesäkkeissä. Sota riehuu tuhoisana Ukrainassa, Lähi-idässä, Sudanissa, muilla konfliktialueilla sekä terrori-iskuina ennalta arvaamattomissa kohteissa. Toivottomuuden tunnetta lisää se, että kansainvälisen yhteisön perinteiset rauhanpyrkimykset ja -prosessit tarpovat suossa YK-järjestelmästä alkaen.

Venäjän hyökkäyssodan kolmannen vuosipäivän lähestyessä venäläisohjuksilla tuhotaan kiihtyvästi siviilikohteita, energiaverkkoja ja muuta kriittistä infraa Ukrainassa. Ukrainan puolustus kärsii miehistön ja aseistuksen alivoimasta, mikä uhkaa pitkään vallinneen rintamalinjan pysyvyyttä. EU-maiden ja USA:n materiaaliapu on Ukrainalle välttämätön elämänlanka.

Venäjään kohdistetut sanktiot eivät ole toimineet niin tehokkaasti kuin on tarkoitettu. Niiden kiertämiseen ovat osallistuneet niin isot Kiinan ja Intian talousjätit kuin monet pienemmät Venäjän naapurit Keski-Aasiassa ja Kaukasuksella. Yksinvaltaisesti johdettuna Venäjä on käytännössä siirtänyt sotatalouteen niin ison osan tuotannostaan että vastaava ei demokratioissa onnistu. Vastatoimien ja pakotteiden tehostamista tarvitaan ripeästi.

Venäjälle öljytuloja rahtaava varjolaivasto eli huonokuntoiset ja puutteellisesti varustellut, vajaasti vakuutetut mukavuuslippujen alla seilaavat tankkerit muodostavat Suomenlahdella ja koko Itämerellä sekä ympäristö- että turvallisuusuhkan. Tuore Eagle S -säiliöaluksen tapaus sen taas osoittaa. Nopea ja jämerä tutkinta on paikallaan. Tässäkin kaivataan kansainvälisen merioikeuden paikkaamista tehokkailla turvaamis- ja pakkokeinoilla.

Hamasin lokakuun 2023 terrori-iskuista Israeliin käynnistynyt monivaiheinen tuhoamistaistelu sai juuri uuden ulottuvuuden, kun Israelin ohjukset suunnattiin Jemenin pääkaupunkiin Sanaan saakka. Gazassa lasketaan kuolonuhrien määräksi jo yli 45000 ja suurin osa alueesta on pommitettu elinkelvottomaksi. Israel ei ole rajoittanut sotatoimiaan vain Hamasin, Hizbollahin, houthien tai Iranin vallankumouskaartin sotilaskohteisiin. Gazan lisäksi siviiliuhreja on kertynyt hyökkäyksistä Libanoniin, Länsirannalle ja Syyriaan.

Juuri nyt ei valonpilkahduksia Lähi-idän rauhanprosessissa näy, mutta tulevana vuonna on pakko edetä niin siellä kuin Ukrainassakin. Kahden valtion toimivaa mallia on rakennettava ratkaisuksi Palestiinan kysymykseen, sitä ennen aselepo, panttivankien vapautukset ja demokraattisen palestiinalaishallinnon luominen. Libanonissa vuosikymmeniä kitkutellut valtiorakenne vaatii sisäistä uudistamista ja vahvistamista, jotta esimerkiksi omat puolustusvoimat huolehtivat turvallisuudesta koko maassa.

Syyriassa on al-Assadin perhedynastian hirmuhallinnosta selvittyä koottava yhteen kaikki väestöryhmät kansakuntaa ja sen demokraattista hallintoa rakentamaan. Islamistisesta sissiliikkeestä väliaikaiseksi vallanpitäjäksi kuoriutuneen HTS:n aikeista ei ole täyttä varmuutta, mutta joitakin ensiaskeleita on otettu maltilliseen suuntaan. Liikettä tukeneen Turkin johtaja Erdogan on vaatinut sitä taistelemaan Syyrian koillisosaa hallitsevaa kurdijärjestö SDF:ää vastaan. Tämä SDF on kuitenkin pitänyt ISISiä kurissa ja huolehtinut hallinnon toimivuudesta, eli sen pitää olla osa uutta Syyria sopien eikä sotien.

Suomi voi osaltaan tuoda valoa pimeäänkin aikaan. Kansainvälisen oikeuden ja yhteistyön aloitteellisena kehittäjänä, rauhanvälittäjänä ja turvallisuuden tekijänä. Ensi vuonna luovuutta meiltä kaivataan varsinkin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ:n puheenjohtajamaana.